reinkarnaatio

niveleni olivat ruostumatonta terästä,
öljyisiä sylinterejä ja saumatonta hydrauliikkaa

olin osa kokonaisuutta,
ajatukseni muodostuivat sykäyksistä komentosarjaa.

vaimeasti mekaaniset käsivarteni soittivat nuotteja, 
tajuntani binäärikoodi muuttui hallituksi liikkeeksi.

edessäni kulkeva liukuhihna muistutti minua siitä,
kuinka olin joskus ollut vapaa.
sateesta märkä asfaltti kiilsi silmissäni,
viereisellä paikalla sinä ja tukkasi tuulessa.

yö menneisyydestäni

en voi kieltää, ettenkö koskaan olisi himoinnut tuota suloista nektaria
sen heleää purppuraa, vadelmamehua kesäpäivänä
kitkerää tuoksua, joka kihelmöi nenässäni ja sai reseptorini syyhyämään uteliaisuudesta

myrkky vaikutti nopeammin kuin uskoinkaan
tunsin verisuonieni laajentuvan, paineen hellittävän päässäni
ohuet käsivarteni hapuilivat ovelle,
raahasin kuihtuvaa ruumistani perässäni.

näin valkeaa lunta
se satoi päälleni utuisena pilvenä
makasin hangessa kankeana, liikkumatta

muistin vadelmamehun

valossa

ne pistivät minuun neuloja,
tahmaisia elektrodeja hermopäätteisiini

ne sitoivat minut kylmään metalliin,
kietoivat nahkaremmejä ranteisiini

ne tukkivat suuni, sitoivat silmäni,
ajelivat pääni paljaaksi 

ne halusivat minut.

olin ainutlaatuinen.

Odotus

Vuoteen 2480 mennessä y-kromosomin pituus oli lähes puoliintunut milleniumista.
Hartiani olivat kapeat, suoristamalla käteni yletin koskettamaan kattoa.
Olin jo reilusti yli kolmenkymmenen, vereni oli ohutta ja sydämeni kävi raskaasti.
Niin kuin 80 prosenttia kaikista yhdyskuntani miehistä, olin minäkin menettänyt kykyni lisääntyä.
Pian olisin liian heikko elämään. Koneeni osat olivat ruosteessa, kolmas munuaiseni sanoisi itsensä irti.
Tarvitsin jälkeläisen, joka asettuisi paikalleni yrityksen johtoportaaseen.

Injektoin itseeni jääkaapin täydeltä telomeraasivalmisteita ja asetuin parvekkeelle odottamaan.

tapoin postimiehen lihakirveellä

sumuisten laitapolkujen kulkijoille sana vaarasta
mustanpuhuvat pajupensaat ojan reunalla kuiskivat
tuuli riepoo palan kangasta oksasta
sade huuhtoi jäljet intohimorikoksen

usva nousee ja vie lähemmäs saalista
hiljainen humina yössä peittää alleen askeleet
miten saatoinkaan antaa pimeyden viedä
tapoin postimiehen lihakirveellä

ruotsinlaiva on rantautunut
kansa kuin kaloja kylpyammeessa
karaokessa kaks liikaa ja tuopin täydeltä taikamallasta

putki vie todellisuuteen
takaisin maan pinnalle

sanelukone,
nauhuri menneisyydestä
RADOKSIAIKAPARADOKSIAIKAPARADOKSIAIKAPARADOKSIAIKAPARADOKSIAIKAPARADOKSIAIKAPARADOKSIAIKAPARADOKSIAIKAPARADO

on puolueellista salakuunnella jos ei ole pelissä mukana

ihme konemies
ajatuksia etätietokoneelta